Ajat muuttuvat. Koululaitoksiin marssiva uusi sukupolvi on täysin toista maata suhteessaan teknologiaan ja sen sosiaalisiin ulottuvuuksiin. Marc Prensky käyttää tästä uudesta sukupolvesta nimitystä diginatiivi siinä merkityksessä, että he ovat eläneet koko elmänsä digitaalisessa ajassa. Enkä tässä viittaa rannekelloihin, vaan kaikenlaisten vimpaimien ja netin luontevaan ja ennakkoluulottomaan käyttöön. Tätä nuorta sukupolvea kuvaa hyvin ajatus, että osa elämästä on netissä, se on eniten seurattu media jota seurataan ja se tyydyttä sosiaalisia tarpeita.
Diginatiivien elämän erilaisuuden huomaamnen synnyttää meissä vanhemmissa joskus ärtymystä, minkä syytä on silti hankala mielessään tavoittaa. Nuorilla vain on oma aikansa ja eri aikakausilla erilaiset arvot. Törmäsin tähän viimeksi, kun koulun aloittanut poikani kysyi, miksi kotipuhelimesta menee johto seinään. Siinäpä se.
Prenskyn käsiteparin toinen puoli, digiemigrantti viittaa meihin, jotka olemme eläneet ajan ennen digitaalista vallankumousta. Olemme kuin maahanmuuttajia, jotka ovat ymmällään siitä, miten tässä uudessa kotimaassa oikein toimitaan. Me arvostamme kirjoja, tieteellistä tietoa ja seuraamme Yleisradiota. Teknologia on meistä usein hankalaa, eikä kaikille vimpaimille ja ohjelmille oikein keksi järkevää käyttöä. Parhaimmilla meistä kännyköissä on vielä antenni.
Opettajien ICT- ja mediataitoja pitäisi päivittää nykyaikaan. Tähän päätöksentekijät patistelevat toistuvasti. Ongelmia tuottaa jokinlainen ajatuksellinen ristiriita. Me keski-ikäiset opettajat kaipaamme kontrolloituja järjestelmiä, sellaisia kuten oppimisalustat kun taas nuoret opiskelijat toimivat mielummin anarkistisemmin, yksilöinä, aliaksen takana erilaisissa verkkoyhteisöissä.
Koulun pitäisi kasvattaa nuorisoa elämää varten, mutta yrittääkö se kasvattaa sellaiseen elämänmuotoon, jota ei enää ole?
Lue lisää: Marc Prensky. 2001. "Digital Natives, Digital Immigrants"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti