Moodlen pääkäyttäjäkoulutusta valmistellessa pääsi taas kaivelemaan netin aarreaittoja ihan hyvällä syyllä ja työajalla. Nettipohjaisten järjestelmien käyttämistaito on tietysti se tavallisimmin tarvittavaa ja siksi hyödyllisintä, mutta järjestelmien asetusten muokkaamisessa on siinäkin oma viehätyksensä. Jotenkin sinne konepellin alle kurkistaessa oivaltaa jotain tietojärjestelmien ohjelmoitavuudesta - siitä, että niiden ulkoasua ja toiminnallisuutta voi paljonkin muokata haluamakseen.
Moodlen kokeiluympäristö on varsinainen leikkipaikka, joka löytyy osoitteesta http://demo.moodle.org. Sinne voi kirjautua niin opiskelijan, opettajan kuin pääkäyttäjänkin rooleissa. Asetukset nollataan kerran tunnissa, joten normaalia varovaisuutta ei tarvitse noudattaa, vaan siellä uskaltaa leikkiä ja kokeilla uusiakin juttuja.
Moodlen kurssien luokitusta tutkiessa sana kategoria palautti mieleen avoimeksi jääneen kysymyksen siitä, mitä Immanuel Kantin olevaisen peruskategoriat oikeastaan olivat. Jossakin niihin viitattiin, mutta en myöhemminkään onkinut käsiini "Puhtaan järjen kritiikki" -teosta, missä Kant julkaisi kategoriaoppinsa. Myös ajattelu kaipaa välillä leikkiä ja uusia ideoita.
Jälleen tieto löytyi wikipediasta, hakusanalla "kategoriaoppi" tuli lista, josta löytyy myös kaivattu Kantin jäsentely: määrä, laatu, suhde ja modaalisuus. Luokitus on kaksitasoinen ja siihen kannattaa tutustua suoraan lähteessä, eli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kategoria_(filosofia). Mielenkiintoisinta siinä on, että suhde-kategoriaan kuuluva substanssi sisältää asian ominaisuudet, eli kaikki ne merkitykset ja ajatukset, joita kokija (näkijä tai ajattelija) asioihin liittää. Asiat siis ovat jo perusteissaan vuorovaikutuksessa toisiinsa, eivätkä erillisiä olioita. Oleva on Kantin mukaan peruslaadultaan yhtä suhdeverkostoa, eikä perusluonne tule esiin tarkasteltaessa asiaa ilman ympäristöään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti